OF NEWS 3/2016 - Hyvää Joulua ja Menestystä vuodelle 2017!

Lue numero:

OF NEWS 3/2016 - Hyvää Joulua ja Menestystä vuodelle 2017!

Hyvää Joulua ja Menestystä vuodelle 2017!

"Jälleen on vuosi lopuillaan. Ulkomainonnalle 2016 on ollut hyvä vuosi. Ulkomainonnan markkinaosuus on asettunut reilun 5 % tasolle ja ala kasvaa.

Mitä muuta ulkomainosliiton puheenjohtaja voisi pyytää!

Kiitos niin asiakkaillemme kuin kaikille yhteistyökumppaneille ja alan omalle porukalle!"

Digitaalisuus dominoi helposti keskustelua myös ulkomainonnan saralla. Merkittävää on kuitenkin saada todeta, että samalla kun digitaalisuus kasvattaa ulkomainonnan mielenkiintoa kokonaisuudessaan, klassinen paperijuliste on pitänyt loistavasti pintansa ja kauppa käy hyvin.

Molemmat ulkomainonnan muodot ovat löytäneet roolinsa, täydentäen toisiaan. Digieroosio ei näytä toteutuvan ulkomainonnan osalta, kuten on käynyt esimerkiksi printin kohdalla. Ulkomainonnan kohdalla kohderyhmäkatoa ei ole – ihmiset liikkuvat edelleen ulkona.  

Katsomme innostunein tuntein tulevaan. Laulava Ovipumppu Oy, bussien ulkomainonnan markkinajohtaja, on päättänyt liittyä Outdoor Finland ry:n jäseneksi. Toivotamme heidät tervetulleiksi joukkoomme.

Investoinnit ulkomainonnan digitalisoitumiseen jatkuvat ja uskallankin ennustaa digitaalisen ulkomainonnan edustavan kolmannesta koko ulkomainonnan volyymista ensi vuoden joulun ollessa ovella. Ja samalla ala jatkaa kasvuaan.  

Rauhaisaa Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta!  

Klaus Kuhanen
Hallituksen puheenjohtaja
Outdoor Finland – Suomen Ulkomainosliitto ry