OF NEWS 3/2016 - Hyvää Joulua ja Menestystä vuodelle 2017!

Lue numero:

OF NEWS 3/2016 - Hyvää Joulua ja Menestystä vuodelle 2017!

Laulava Ovipumppu vauhdilla ulkomainonnan ykkösketjuun

Laulava Ovipumppu on laajentunut muutamassa vuodessa merkittäväksi tekijäksi ulkomainonnan alalla. Vuoden alusta bussimainonnan ammattilainen on myös Ulkomainosliiton jäsen.

Laulava Ovipumppu Oy on alan edunvalvojan Outdoor Finlandin yhdeksäs jäsenyritys.

Turkulaislähtöinen yritys on kasvanut nopeasti valtakunnalliseksi ulkomainosyritykseksi, jonka kautta mainostajat tavoittavat tarvittaessa 13 kaupunkia, lähes 1300 bussia ja yli 46000 mainospintaa.

Ihmiset liikkuvat entistä enemmän kodin ulkopuolella ja joukkoliikenteen käyttö ja suosio jatkavat kasvuaan. Bussimainonnan välineet tavoittavat asiakkaan joko matkalla töihin, kouluun, harrasteisiin tai kotiin.

”Läsnäolo busseissa vaikuttaa asiakkaan ostopäätöksiin esimerkiksi päivittäistavarahankinnoissa tehden viimeisiä muistutuksia ostoslistaan. Ei siis turhaan puhuta bussimainonnasta myös Point-of-Sale –välineenä”, painottaa Laulava Ovipumppu Oy:n toimitusjohtaja Timo Kummala.

”Usein kuulen bussimainonnan toimivan ilmoitustauluna kulttuuri- ja tapahtumatoimijoiden piirissä. Bussimainonnan etuihin kuuluu laaja peitto, tavoittavuus ja vahva toisto. Nämä saavat mainostajan ovipumpun laulamaan.”

Laulava Ovipumppu haluaa kehittyä jatkuvasti ja on valmis palvelemaan asiakasta uusien innovaatioiden avulla. Bussien ulkopintojen lisäksi sisädigitaulujen avulla mainontaa voidaan kohdentaa matkustajille.

Ulkomainosyritys on toteuttanut myös maamme ensimmäisen 3D-bussimainoksen (kuva).

”Bussimatkustajan mielenkiinnon saa haltuun liikkuvalla elementillä. Videoaineiston käyttäminen mainoksessa tuo elävyyttä, mutta myös huomiota. Bussien digimainonta antaa mahdollisuuden ottaa aika ja jatkossa jopa paikka haltuun.”

Viesti siellä missä asiakkaat ovat

Laulava Ovipumppu on kasvanut ripeästi valtakunnalliseksi ulkomainostoimijaksi. Toiminta alkoi vuonna 2013 Turussa, kun perustajat hankkivat mainostajat ensimmäiselle kymmenen bussin laivueelle.

Kolme vuotta myöhemmin Laulava Ovipumppu tarjoaa bussimainonnan välineitä pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Lahdessa, Kuopiossa, Oulussa, Joensuussa, Jyväskylässä, Riihimäellä ja Porissa.

Kasvu on ollut vauhdikasta. Mainosten vaikutuspiirissä asuu yli 2,5 miljoonaa ihmistä.

"Esimerkiksi HSL:n alueella olevista kaikista linja-autoista on yrityksen käytössä n. 60 %.  Nämä kattavat pääkaupunkiseudun tärkeimmät linjat", toteaa Kummala

"Meitä edustaa nyt jo 13 henkilöä myynnissä ja tuotannossa sekä kiinnityksessä meitä on noin 30."

www.laulavaovipumppu.fi