Uutiset

Veikkauksen raaputettava ulkomainoskampanja voittoon Outdoor Champions 2009 –kisassa

Julkaistu 11.3.2010

Uudenlainen idea osallisti kuluttajatkin

Innovative-sarjan ulkomainoskampanja vei ensimmäistä kertaa voiton Outdoor Champions -kilpailussa. Vuoden 2009 OC Grand Prix -voittajaksi valittiin Veikkauksen arpauudistus -kampanja, johon sisältyi jättiarvan raaputtamista niin Postitalon seinällä kuin bussipysäkeilläkin. Suuri yleisö valitsi nettiäänestyksessä omaksi ulkomainossuosikikseen Hartwallin Otto - Mustaa vai valkoista?
-kampanjan.

Veikkauksen arpauudistus -kampanja vakuutti tuomariston ainutlaatuisella toiminnalla, jossa hyödynnettiin ulkomedian ominaisuuksia täysin uudella tavalla. Postitalon seinälle ripustetun jättilakanan noin viisi tuntia kestänyt fyysinen raaputus keräsi ison katsojajoukon keskellä Helsinkiä, minkä lisäksi kuluttajat saattoivat itsekin osallistua kampanjaan raaputtamalla bussipysäkkien ulkomainoksia (Katso video). Grand prix -voittaja Veikkaus Oy saa palkinnoksi yhteensä 50.000 euron arvosta mediatilaa Suomen Ulkomainosliiton jäsenyritysten ulkomainosvälineissä.


Kilpailun Innovative-sarjassa (erikoisratkaisut, ulkomedian uudenlainen käyttö) toiseksi sijoittui digitaalista ulkomediaa erinomaisesti hyödyntävä Seppälän joulu - Ainakin tuhat ihanaa yhdistelmää -kampanja. Kolmanneksi rankattiin Metsä Tissuen Lambi Limited Collection - lentoaseman naisten WC-tilan brändäys, joka oivallisella mediaympäristön valinnalla vie Suomi-kuvaa eteenpäin lentomatkustajien mukana.

Real-sarjassa (perinteiset ulkomainosratkaisut) tuomaristo valitsi voittajaksi McDonaldsin The Real Milkshake -julisteen, jonka hauska oivallus saa katsojassa aikaan tunnereaktion ja jättää muistijäljen. Toiseksi sijoittui HIFK:n Kandee hiffaa skaffaa tsetti, joka kotikutoisella toteutuksellaan puhuttelee muidenkin joukkueiden kannattajia ja käy samalla stadin peruskurssista. Sarjan kolmanneksi valittiin Hartwallin Otto Vadelma uutuuslanseeraus, jonka sanaleikin koettiin toimivan ja puhuttavan kuluttajia kaikessa röyhkeydessään. Lisäksi Real-sarjassa annettiin kunniamaininta Sinebrychoffin Karhu Sauna + löyly -kampanjalle erinomaisesta kampanjatoteutuksesta ja viimeistelystä.

Nettiäänestyksessä www.parasulkomainos.fi -sivustolla yleisö valitsi vuoden parhaaksi ulkomainokseksi Hartwallin Otto - Mustaa vai valkoista? -kampanjan. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotun 300 euron matkalahjakortin voitti Heini Nurmi Helsingistä.


Innovatiivisten ideoiden esiinmarssi

OC 2009 -kilpailun parhaimmisto karsiutui Grand Prix -finaaliin kaikkiaan yli 2000 ulkomedioissa julkaistun kampanjan joukosta kuukausittaisten esiraaditusten ja tuomari-arviointien kautta. Finaalishort-listalle pääsi kaikkiaan 19 työtä, joista Innovative-sarjan erikoistoteutuksia oli ennätysmäärä. Ensimmäistä kertaa kilpailun historiassa sarjan edustaja voitti Grand Prix -palkinnon.

"Uudenlaiset ideat ja parhaat toteutukset erottuivat helposti ja positiivisesti joukosta. Taantuma näkyi viime vuonna selkeästi mediainvestoinneissa ja ilmeisesti se vaikutti jonkin verran myös ulkomainonnan toteutuksiin. Klassisen julistesuunnittelun helmiä joukossa oli jonkin verran, mutta yllättävän paljon edelleenkin viedään printtimainoksia lähes sellaisenaan ulkomedioihin. Toivottavasti kilpailun kärkeen kirineet mainokset ja kampanjat kannustavat mainostajia ja suunnittelijoita innovatiiviseen lähestymistapaan ja avaavat laajemminkin tietä ulkomedian omista lähtökohdista suunniteltavalle mainonnalle", toteaa OC 2009-tuomariston puheenjohtaja, Bob Helsingin AD Anu Igoni.



Igonin ohella tuomaristossa toimivat copy Sari Mikkonen-Mannila Skandaalista, AD Petteri Vilkki SEK:stä, copy Vesa Kujala Dynamosta ja AD Paula Orre PHS:ltä sekä Posterscope Finlandin country manager Maarika Virtanen ja Reilua.fi Oy:n toimitusjohtaja Antti Lauslahti. Tuomaristo on ottanut huomioon jääviyskysymykset kilpailutöistä äänestäessään.

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Jaana Vyyryläinen, Outdoor Finland - Suomen Ulkomainosliitto
puhelin: 0400-958 658, sähköposti: jaana.vyyrylainen( at )outdoorfinland.fi

Kuvamateriaalia:
www.outdoorfinland.fi/kuvapankki

LIITE: Vuoden 2009 parhaat ulkomainokset ja tuomariston perustelut


Liitteet:

Tiedostonimi

Koko

pdf

OC2009_Lehdistotiedote_11032010.pdf

129.93 kB

pdf

Liite_lehdistotiedote_11032010.pdf

107.14 kB

Toteutus: Tremedia

Outdoor Finland Outdoor Finland